maanantai 29. huhtikuuta 2013

Uunilohi

Uunilohi on yksinkertainen ja helppo ruoka. Lohi on tarjouksessa edullista ja kaiken lisäksi tämä on tosi  hyvääkin vielä! Kalan ystäviä kun Papan kanssa olemme, niin meillä syödään tätä useinkin.


n. 700 g kirjolohifilettä
0,5 tl sitruunapippuria
0,5 tl suolaa
muutama valkosipulinkynsi
2 dl kermaa

Kypsän kalan päälle

2 rkl tilliä
1 sitruuna

Huuhdo kalafilee kylmällä vedellä. Nypi ruodot ja poista nahka. Laita filee uunivuokaan.
Ripottele fileen pinnalle sitruunapippuri, suola ja murskatut valkosipulinkynnet. Kaada kerma päälle. 
Kypsennä uunin alaosassa 175 asteessa n. 40 min. Ripottele kypsän fileen päälle hienonnettu tilli
Lohko sitruuna ja asettele se tarjolle kalan ja esim. keitettyjen perunoiden  kanssa.

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Värikäs hedelmäsalaatti

Ettei nyt kenellekään tulisi vahingossakaan semmoista vaikutelmaa, että maman keittiössä pelkästään rasvaisten juustojen ja makkarapatojen perään kuolataan, niin laitanpa tähän väliin tämmöisen kevyen ja terveellisen hedelmäsalaatin  ohjeen. Salaatti oli kuulemma tosi hyvää, mutta itse en sitä edes maistanut (tai no ihan vähän)! Ei niin, ettenkö olisi halunnut, vaan niin, että se meni tyttären mukana 7 hengen porukan brunssille lisukkeeksi :)


n. 10 annosta

1 iso (825 g) purkki hedelmäcocktailia sokeriliemessä
puolikas vesimeloni kuutioituna
1 appelsiini paloiteltuna
1 omena kuutioituna
1 banaani viipaloituna
2 kiiviä viipaloituna
2 luumua viipaloituna

Valuta hedelmäcocktailista liemi erilliseen astiaan. Kuori ja kuutioi vesimeloni ja omena. Kuori ja paloittele appelsiini. Kuori ja viipaloi banaani ja kiivit. Pese ja viipaloi luumut. Sekoita kaikki aineet keskenään ja kaada halutessasi osa hedelmäcocktailin liemestä salaattiin.







keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Mango-sinihomejuustobroileri

Ohje on Pirkasta. Sen verran sovelsin, että laitoin sinihomejuustomurua koko 150 g:n pussillisen eikä sitä ollut ainakaan tällaisen sinihomejuustofriikin makuun yhtään liikaa. Eikä ollut kyllä mikään aines muuten Pirkka-merkkistä ja silti tuli hyvää!:)


Ainekset4 annosta
1 (100 g)sipuli
1 rs (500 g)Pirkka broilerin fileepihvejä, marinoimaton
1/2 tlsuolaa
1/2 tlmustapippuria
1 tlk (425 g)Pirkka mangoviipaleita sokeriliemessä
1 tlk (2 dl)Pirkka laktoositonta ruokakermaa (15 %)
1/2 ps (à 150 g)Pirkka sinihomejuustomurua
1 dlpersiljaa hienonnettuna
Vaihe1
Suikaloi kuorittu sipuli. Leikkaa broilerit neljään osaan. Laita sipulit uunivuokaan ja nosta broilerit sipuleiden pinnalle. Mausta broilerit suolalla ja pippurilla.
Vaihe2
Kuutioi mangot ja lisää ne vuokaan. Lisää myös ruokakerma ja sinihomejuustomuru.
Vaihe3
Kypsennä 200-asteisen uunin keskitasolla noin 30 minuuttia. Ripottele pinnalle runsaasti tuoretta persiljaa. Tarjoa mango-sinihomejuustobroileri riisin kanssa.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Pannukakku

Tässä tulee niinkin yksinkertaisen herkun kuin pannukakun ohje. Itse en sitä kovin usein tee enkä muista ohjetta ulkoa, vaan se on aina kaiveltava jostakin. Nytpä se on sitten täällä valmiina niin minulle kuin muillekin ohjetta kaipaaville. Kevyttähän tämä ei ole, varsinkaan kermavaahdon ja hillon kera nautittuna, mutta ah, niin hyvää!

Pulliakos minä laitoinkin uuniin?

Ei sentään! Kyllä tämä ihan pannukakulta näyttää...

Ohje menee jotenkin näin:

1 l (täys)maitoa
5 dl vehnäjauhoja
3 kananmunaa
0,5 dl sokeria
75 g sulatettua voita

Vatkaa maitoon jauhot, kananmunat ja sokeri. Lisää sulatettu voi ja sekoita. Anna taikinan turvota puolisen tuntia. Paista pannukakkua 220-asteisessa uunissa 20-30 minuuttia. Tarjoile pannukakku kermavaahdon ja hillon kera.

Reilusti kermavaahtoa ja vattuhilloa päälle :)

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Tiramisu-unelma

Jääkaapin uumeniin oli hautautunut tiramisurahkapurkki, jonka parasta ennen-päiväys oli jo mennyt umpeen. Jotain käyttöä sille piti siis keksiä ja netistä löysinkin sitten tämän Valion ohjeen. Mantelilastuja minulla ei ollut, joten ne jäivät pois. Vispikerman korvasin suklaakermalla, koska sitäkin jääkaapissa oli jo valmiiksi. Yksi purkki tiramisurahkaa riitti mainiosti, vaikka ohjeessa sitä käytetään tuplasti enemmän. Täyte ei tortun sisällä jakautunut ihan tasaisesti ja muutenkin ulkonäöllisesti tämä viritys on kaukana tuosta Valion mallitortusta, mutta uskokaa pois, että tämäkin maistui taivaalliselta!



Valmistusaineet

munaa
1 1/2  dlsokeria
3/4  dlvehnäjauhoja
1/2  dlperunajauhoja
2 1/2  rklkaakaojauhetta
1  tlleivinjauhetta
2  tlpikakahvijauhetta tai espressokahvijauhetta

Kostutukseen

1/2  dlvahvaa kahvijuomaa
1 1/2  rklmantelilikööriä tai marsalaa

Väliin ja päälle

1  dlkiinteää omenasosetta tai -marmeladia
2  dlValio Eila™ Laktoositon vispikermaa
2  prk  (à 200 g)Valio maustettua rahkaa tiramisu
2  rklsokeria

Koristeeksi

kaakaojauhetta
vadelmia tai mansikoita
2 - 3 rklpaahdettuja, kuorellisia mantelilastuja
Valmistusohje
Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri paksuksi, vaaleaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet, lisää pikakahvijauhe murennettuna. Lisää seos siivilän läpi vaahtoon varovasti sekoittaen. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle.
Paista uunin keskiosassa 200 asteessa n. 10 min tai kunnes kypsä. Kumoa pohja sokerilla tai korppujauhoilla sirotetulle leivinpaperille. Irrota pohjapaperi.
Kostuta jäähtynyt pohja kahvi-likööriseoksella pullasudin avulla.
Levitä pohjalle omenasose. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää rahka ja sokeri. Sekoita. Levitä pohjalle n. puolet rahka-kermaseoksesta. Kääri kevyesti rullalle leivinpaperin avulla. Levitä loppu rahka-kermaseos rullan päälle.
Sihtaa pinnalle kaakaojauhetta. Lisää marjoja ja paahdettuja mantelilastuja.
Tarjoa jälkiruokana ja/tai kahvin kanssa.

VINKKI

* Voit kostuttaa pohjan halutessasi pelkällä kahvilla.

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Leipäjuustosalaatti

Tämä salaatti on koottu leipäjuustoa lukuunottamatta niistä aineksista, mitä kotoa löytyi. Leipäjuustoa ostin, koska se oli tarjouksessa lähellä olevan viimeisen käyttöpäivän takia ja päätin sitten rakentaa sen ympärille salaatin. Hyvä salaatti siitä syntyikin, vaikka ainekset olivatkin melko vaatimattomat. Kastikkeeksi kun laittaa oliiviöljyä ja balsamiviinietikkaa, niin niillä päällystettynä mikä tahansa maistuu hyvälle.


(Cosmopolitan-)salaattia
paprika
sipuli
tomaatti
n. 300 g leipäjuustoa

kastike:

0,5 dl oliiviöljyä
3 rkl balsamiviinietikkaa

Huuhdo, valuta ja revi salaatinlehdet. Pese ja paloittele paprika ja tomaatti. Kuori ja silppua sipuli pienemmäksi. Paloittele leipäjuusto kuutioiksi tai ota pienellä muotilla haluamasi muotoisia paloja juustosta. Sekoittele kaikki ainekset kulhossa. Sekoita kastikkeeksi oliiviöljy ja balsamiviinietikka keskenään ja kaada salaatin päälle. Anna maustua pari tuntia ja syö pois.

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Tunnustus


Sain jo pari viikkoa sitten ensimmäisen tunnustuksen ruokablogini puolelle Kikiltä hauskasta Kiki's home-blogista, mutta tulin vasta pääsiäisen jälkeen lomamatkalta. Nyt kotona on taas aikaa blogata ja kokata, joten kiitän lämpimästi tunnustuksesta, Kiki!   

Tunnustuksen säännöt ovat:

1) Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.
2) Valitse viisi ihanaa blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä 
kommentti heidän blogiinsa.
3) Toivo, että ihmiset joille jätit tunnustuksen laittavat sen eteenpäin.

Minulta tunnustus lähtee eteenpäin seuraaville: