sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Lohipasta

Tämä resepti on Piparipullan blogista ja nimeltään Fusilli al salmone - Lohipasta. Piparipullalla se on tosin Farfalle al salmone, mutta minä käytin farfallen sijasta fusillia. Melkein samalla reseptillä olen lohipastaa tehnyt ennenkin, mutta Piparipullan ohjeessa siihen laitetaan myös vähän vodkaa. Vodka pastassa kuulostaa äkkiseltään aika villiltä, mutta jos kerran Piparipulla laittaa, niin laitan minäkin! Kannatti laittaakin, sillä pasta oli kertakaikkiaan taivaallisen hyvää, liekö sitten sen vodkan ansiota vai minkä?


Ainekset (2 annosta):
200 g lyhyttä pastaa, esim. farfalle tai penne
noin 200 g kylmäsavulohta 
250 ml ruokakermaa (Flora kevyt & paksu)
1 sipuli 
rypsiöljy (tai oliiviöljy)
1-2 korkillista vodkaa
hakattua tuoretta persiljaa
suola & mustapippuri

Valmistus:
Leikkaa lohi suikaleiksi.
Paista pilkotut sipulit öljytyssä paistinpannussa, kunnes ne ovat pehmeitä. Llisää lohi ja anna paistua muutama minuutti. Mausta mustapippurilla ja tarvittaessa suolalla (riippuu siitä, miten suolaista lohi on).
Kaada 1-2 korkillista vodkaa pannuun ja sekoita hyvin, kunnes alkoholi on haihtunut. Lisää kerma, sekoita ja anna hautua muutama minuutti. Tarkista maku.
Keitä pasta kiehuvassa suolavedessä. Kun pasta on al dente, sekoita se kastikkeen kanssa. Ripottele pinnalle persiljaa.

4 kommenttia:

  1. Voi tätä täytyy kokeilla! Ja siis muuten vois jo heti tänään, kun melkein kaikki ainekset löytyy valmiiksi kaapista - vodka vain puuttuu!? :D Voiskohan sen korvata vaikka vaaleella rommilla? :D

    VastaaPoista
  2. Rommia ja kolaa kuulostaa kyllä paljon paremmalta kuin rommia ja kalaa, hih! :P

    VastaaPoista
  3. Moikka!
    HURRA laitit lohipastaa ja se oli hyvä! Olen onnellinen siitä :)
    Käytitkö ruokakermaa, kun kuvassasi sitä en näe?

    VastaaPoista
  4. No kyllä käytin, mutta en sekoittanut vielä kuvanootovaiheessa pastaa ja kastiketta keskenään, joten pasta näyttää aika kuivalta.

    VastaaPoista