keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Helppo omenapiirakka

Tämän helpommaksi ei omenapiirakan teko enää voi tulla! Minun on saatava hävitetyksi ennen tulevaa syksyä pakkasesta vielä melkoinen määrä viimesyksyisiä omenalohkoja ja tähän ohjeeseen niitä sain upotettua taas yhden rasiallisen :)

  
pyöreä pakastepiirakkataikinapohja
n. 3 dl paistonkestävää omenamarmeladia
n. 5 dl pakastettuja omenalohkoja
2 rkl hunajaa
(2 rkl perunajauhoja tai maissitärkkelystä)

Laitoin piirakkaan omatekoista omenamarmeladia, josta saa paistonkestävää lisäämällä siihen perunajauhoja tai maissitärkkelystä. Minä käytin maissitärkkelystä. Jos käytät kaupan paistonkestävää marmeladia, perunajauhoja tai maissitärkkelystä ei tarvita.

Levitä sulanut taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. (Sekoita omenamarmeladiin maissitärkkelys.) Levitä marmeladi taikinan päälle ja asettele marmeladin päälle omenalohkot. Valuta hunaja täytteen päälle ja paista uunin alatasolla n. 30-35 min. Piirakka on parasta jäähtyneenä vaniljakastikkeen kera!

4 kommenttia: