maanantai 28. lokakuuta 2013

Pekoni-suppilovahveropiirakka

Eilen keräsimme suppilovahveroita puolitoista sankollista ja vielä niitä jäi metsäänkin. Suurin osa saaliista kuivataan kuivurissa useassa osassa, puoli sankollista annoin kylässä pistäytyneelle ystäväpariskunnalle ja litran verran sain niitä ujutettua tähän makoisaan sienipiirakkaan. Irtopohjavuokani oli ehkä vähän liian pieni (22 cm), joten piirakasta tuli aika paksu, mutta ei se toki makuun vaikuttanut! Piirakan voi tietenkin tehdä normaalissakin piirakkavuossa.


Taikina:

3,5 dl vehnäjauhoja
75 g leivontamargariinia
1 muna
2 rkl vettä

Täyte:

1 l suppilovahveroita
140 g pekonia
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
3 munaa
200 g ranskankermaa
0,5 tl suolaa
ripaus valkopippuria
0,5 tl timjamia



 Nypi jauhot ja pehmeä, paloiteltu rasva murumaiseksi seokseksi. Lisää muna ja vesi. Sekoita taikina tasaiseksi. Painele taikina voideltuun irtopohjavuokaan ja laita se täytteen valmistamisen ajaksi viileään.

Haihduta sienistä neste pois kuivalla pannulla. Kuullota sipulisilppu öljytilkassa ja paista paloiteltu pekoni rapeaksi. 

Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään ja kaada täyte vuokaan. Paista 200 asteessa n. 40 minuuttia.



2 kommenttia:

  1. OOijjoijoi, on varmasti hyvää ku mikä! Mutta tossa on enemmän kuin kaksi raaka-ainetta... ei taida tumpelolta onnistua?
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ota siitä haaste itsellesi! Enkä sitäpaitsi usko, että olet tumpelo ollenkaan :)

      Poista