maanantai 7. lokakuuta 2013

Kurpitsavuoka cheddarilla

Tänä kesänä kokeilimme ensimmäistä kertaa kurpitsankasvatusta ja tuloksena oli 6 komeaa kurpitsaa. Suurin niistä painoi yli 6 kiloa, joten kurpitsaa eri muodoissaan on syöty viime aikoina paljon. Herkuteltu on mm. kurpitsakeitolla ja kurpitsapiirakalla ja sen lisäksi on tehty purkkitolkulla erilaisia kurpitsasäilykkeitä.  Ei lopu kurpitsa tästä huushollista ensi talvena kesken! Tämän loistavan kurpitsavuoan ohjeen löysin  Sillä sipuli-blogista. Minä käytin tavallisen cheddarin sijasta chilicheddaria enkä saanut sitä oikein raastettua (tai siis en viitsinyt), joten laitoin sitä ihan viipaleina vuokaan (kuvassa näkyvät punaiset läntit ovat niitä).

Kuva on valitettavan huono eikä tee oikeutta ruoalle
KURPITSAVUOKA CHEDDARILLA

500 g kurpitsaa
200 g cheddaria
500 g jauhelihaa
(voita paistamiseen)
1 sipuli
2 rkl kuivattua salviaa
½ dl kuivattuja tatteja
suolaa
pippuria
1 ranskankermapurkki
2 kananmunaa

Kuori kurpitsa ja siivuta se noin sentin paksuisiksi paloiksi. Raasta cheddar.


Paista jauheliha yhdessä silputun sipulin kanssa. Murusta paiston aikana sekaan reipas kourallinen kuivattuja herkkutatteja. Mausta vielä murustetulla salvialla (kuivaan salviat aina lehtinä), pippurilla ja suolalla.


Riko raakojen munien rakenne ja yhdistä ne ranskankermaan.

Kasaa ainekset kerroksittain. Ensin kurpitsapaloja, sitten juustoa, tähän päälle jauhelihaa ja hiukan muna-ranskankermaa. Toista kerrostaminen. Säästä päällimmäiseksi vielä cheddaria.

Kypsennä 200 asteisessa uunissa puolisen tuntia tai kunnes kurpitsat ovat mukavasti pehmenneet ja pinta gratinoitunut kauniisti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti