tiistai 25. maaliskuuta 2014

Banoffee

Olin kuullut niin monien kehuvan Banoffeeta, että nyt oli lopulta pakko kokeilla sitä itsekin. Aikaisemmin en ollut siis edes maistanut sitä. Ohjeita löytyi joka lähtöön, mutta lopulta päädyin Hellapoliisin ohjeeseen.  Banoffeesta tuli oitis uusi suosikkiherkkuni eikä tekeminenkään mitenkään vaikeaa ollut, varsinkin kun Prismasta löytyi valmiiksi lämpökäsiteltyä tiivistemaitoa.




8-10 annosta



260 g LU Bastogne Kandikeksejä
70 g voita tai margariinia sulatettuna

Täyte:
1 prk makeutettua kondensoitua maitoa
2-3 banaania viipaleina
2 dl vispikermaa
2 tl vaniljasokeria
(ripaus sokeria)

Pinnalle:
muutama LU Bastogne Kandikeksi murustettuna
2 banaania viipaleina
mintun- tai sitruunamelissan lehti



Aloita keittämällä tiivistemaito.

Poista purkista etiketti ja laita purkki avaamattomana kattilaan.

Laita vettä niin paljon, että purkki peittyy.

Keitä miedolla lämmöllä kahdesta kolmeen tuntiin. Lisää keittämisen aikana vettä tarvittaessa.
Anna purkin jäähtyä hieman ennen avaamista.



Ota muutama keksi sivuun koristelua varten.

Murusta keksit ja lisää joukkoon sulatettu margariini tai voi, sekoita tasaiseksi.

Leikkaa leivinpaperista halkaisijaltaan 24-26 cm ympyrä ja laita se irotpohjavuoan pohjalle.

Painele keksiseos vuoan pohjalle.
Levitä päälle keitetty tiivistemaito ja viipaloidut banaanit.



Vaahdota kerma ja mausta vaniljasokerilla ja halutessasi ripauksella sokeria.

Levitä päälle kermavaahto.

Irroita Banoffee veitsellä pyöräyttäen vuoasta ja vapauta vuoan reunat. Vedä torttu tarjoiluvadille.

Koristele hieman ennen tarjoilua banaaniviipaleilla ja mintun- tai sitruunamelissan lehdillä, sekä karkeaksi murustetuilla kekseillä.


Vinkit! Voit valmistaa tortun edellisenä päivänä jääkaappiin, mutta koristele vasta tarjoilupäivänä.

Käytä vaihteeksi mansikoita, vadelmia tai muita tuoreita marjoja!

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niin, sinäkin sitä niin mainostit, että oli pakko kokeilla :)

      Poista
  2. Olen kerran sitä tehnyt, mutta silloin se tuntui liian makealta - vaikka aivan liikaa herkuttelenkin!
    Pitäisiköhän kokeilla vielä uudelleen tuolla ohjeella, sillä onhan ohjeissakin eroja :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onhan se kieltämättä makeaa, mutta ei minusta kuitenkaan liian makeaa ainakaan tällä ohjeella. Muista ohjeista en osaa sanoa, kun en ole kokeillut!

      Poista
  3. Takuuvarma herkku ja katoaa jääkaapista todella nopsaan :D Ja miten helppotekoinen kun ottaa sen valmiiksi keitetyn maidon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut! Se valmiiksi keitetty maito helpottaa hommaa todella paljon :)

      Poista
  4. ♥nam, kuulostaa ja näyttää hyvältä!

    VastaaPoista